
Anne
Anne on ystävällinen yökkö, joka huolehtii lasten ja nuorten turvallisesta yöstä Tähkässä ja huolittelee sen paikkoja yhtä sydämellisesti kuin saattelee lapsia aamulla koulutielle. Tarvittaessa hän tekee yövuoron myös naapurin Silmussa.
Annella on lastensuojelutyön lisäksi työkokemusta perhetyöstä lapsiperheiden kotipalvelussa sekä hoitotyöstä vanhusten ja kehitysvammaisten parissa.
Kasvattajan roolissa Annelle on tärkeä oikeudenmukaisuus ja tasapaino oikeuksien ja velvollisuuksien jakautumisessa kuten ongelmien ratkominen puhumalla. Järkevä kuluttaminen, ekologisuus, luonnon- ja eläintensuojelu, huolellisuus arjen käytännöllisten asioiden hoitamisessa ovat asioita, joiden opettaminen olisi hänestä jokaiselle lapselle hyödyllistä.
Annen vahvuuksia ovat kädentaidot, aloitteellisuus ja kyky kohdata empaattisesti toisia lähestyen. Lapset tietävät kokemuksesta, että hän on hyvä kuuntelija, jonka kanssa jutusteluhetket ennen nukkumaanmenoa rauhoittavat saamaan unen päästä kiinni.
Anne kokee, että Tähkässä saa olla ja työskennellä omaa persoonaa piilottamatta. Anne arvostaa tuttua työporukkaa, jolla on sydämen sivistystä. Hoitotyössä tärkeimmät työkalut ovat hänen mukaansa toista ihmistä kunnioittava asenne ja taito asettua ”samalle tasolle”, joiden omakohtainen oppiminen avaa oivalluksia työn merkityksellisyydestä.
Vapaa-ajalla Anne rentoutuu käsitöitä tehden, puutarhassa ja mökillä, missä seurana puolison lisäksi kulkee iäkäs kissarouva ”Kurppa”. Anne on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta, joista esikoinen menehtyi nuorena. Perhe on iloissa ja suruissa suuri voimavara kuin myös luonto.